Tohtori Tolonen

Tohtori Tolonen valmistui lääkäriksi 1969 Helsingin yliopistosta ja väitteli tohtoriksi 1974 Turun yliopistosta. Hänet nimitettiin Helsingin yliopiston kansanterveystieteen dosentiksi 1978. Tolonen on toiminut työterveysopin professorina Tampereen yliopistossa, asiantuntijalääkärinä sosiaali- ja terveysministeriössä sekä ylilääkärinä lääkintöhallituksessa ja Työterveyslaitoksessa. Hän toimi 1980-luvulla Maailman Terveysjärjestön (WHO) asiantuntijana (temporary adviser) Euroopan aluetoimistossa Kööpenhaminassa ja päämajassa Genevessä. Tohtori Tolonen on nykyään eläkkeellä, hän asuu Espanjassa, eikä pidä enää vastaanottoa.

Tolonen alkoi tutkia luonnonmukaisia hoitoja ja ravitsemuslääketiedettä 1980-luvun alussa. Hänen kansainvälinen työryhmänsä on julkaissut useita tutkimuksia kongresseissa ja tiedelehdissä ympäri maailman. Tolonen on esitelmöinyt ja kirjoittanut suuren määrän artikkeleita ja julkaissut useita kirjoja. Hänen bestsellerinsä Terveyttä ja pitkää ikää vitamiineista ja hivenaineista on julkaistu seitsemällä kielellä.

Tohtori Tolonen on kehittänyt monia uusia valmisteita ja menetelmiä itsehoitoon. Hänen valmisteensa ovat tunnettuja merkkituotteita. Carnosin- ja E-EPA-perheet ovat Suomen suosituimpia itsehoitovalmisteita. Kesällä 2009 tohtori Tolonen toi Suomeen suuren suosion saavuttaneen berberiinin.

Tri Tolosen ohjelmasarjan näet ja kuulet tästä:

Server IP: 10.70.0.254